Into Academy: haasta itsesi uudella tavalla

Into Academy: haasta itsesi uudella tavalla

Kuinka tärkeä luovuuden muoto on keksiminen?

Tähän on helppo vastata: jos kukaan ei olisi keksinyt mitään uutta sitten kivikauden, olisimme vieläkin kivikaudella! Jokainen ihmiskunnan edistysaskel on keksimisen ja käytäntöönpanon summa. Toteuttamisen opetteluun on koko elämä aikaa, mutta ensin tarvitaan briljantti idea – jonkinlainen ”killer application”. Ideointi on intuitiivinen taito, mutta se pitää sisällään jännittäviä ammattisalaisuuksia.

Into Academy järjestää keväällä 2018 yläastelaisten Keksimiskurssin. Kymmenen viikon kurssi pidetään Espoon Urban Millissä ja siinä sovelletaan Nisse Suutarisen ja Tarna Kanniston kirjoittamaa 80-sivuista ”Aito keksijäkokemus” -oppikirjaa, joka on saanut Opetushallituksen hyväksynnän.

 

 

Yläasteen keksimiskurssi

Keksimiskurssin 13-16 -vuotiaat osallistujat saavat arvokkaita tietoja ja taitoja, joista heille on hyötyä koko loppuelämän.

Taitoihin sisältyy menetelmiä, joiden avulla he pystyvät entistä taitavammin muun muassa luomaan uusia ideoita, kehittämään niitä yhteistyössä muiden kanssa.

Nuoret pääsevät suorittamaan tiedonhakua, arvioimaan ideoiden hyödyllisyyttä ja viemään keksimisprosessia pitkäjänteisesti eteenpäin – läpi useiden erilaisten askelien – kohti aivan ennalta arvaamatonta ja hyödyllistä lopputulosta.

Ilmoittaudu tästä.

Kurssit alkavat tammikuun kolmannella viikolla ja jatkuvat kevätkauden loppuun.

Pysy ajan tasalla

Saat ilmoituksen tarkoista kurssipäivämääristä heti niiden varmistuttua, sekä muuta tietoa Into Academyn toiminnasta, liittymällä postituslistallemme: